Puuvenekesän viimeiset SM-kilpailut, sprintti (1km) ja 10km, käytiin tänä vuonna puuvenesoudun mekassa eli Sulkavan soutustadionilla. Kilpailusuorituksia taisi tulla viikonloppuna yhteensä nelisensataa, joten mitalit olivat tänä vuonna tiukassa. Takon Soutajille tuli kisoista hyvää menestystä, vaikka varsinaista jättipottia ei nyt saavutettukkaan. Allekirjoittaneelle kisoista jäi parhaiten mieleen seuraavat tapahtumat.



Yli 40-vuotiaiden miesten sprintin parisoudussa Kimmo Mörö ja Paavo Salonen järjestivät monille ison yllätyksen, ottamalla sarjan voiton ja viikkonlopun ainoan mestaruuden Takolle. Kimmolla on urheilutaustaa aina pääsarjatason jalkapallosta lähtien ja Paavon soutu- ja veneenviritystaidot ovat tunnetut, joten sinänsä lähtökohdat olivat toki kunnossa. Takon pari johtikin kisaa maalin lähestyessä, kunnes viime vuonna sarjan voittanut Kouvolan joukkue aloitti loppukirin ja törmäsi Takon veneen kylkeen. Molempien veneiden vauhti lähestulkoon pysähtyi, jolloin myös Mikkelin joukkue puristui kärkirintamaan. Maalissa kolme joukkuetta olivat aivan yhtä aikaa. Maalikameran kuvan perusteella lopputulokseksi saatiin Tako, Kouvola ja Mikkeli. Eroa joukkueiden välillä oli vain 0,1 sekuntia.

Toiseksi parhaiten kisaviikonlopusta jäi mieleen Takon joukkueen hyvä henki ja ennenkaikkea uusien soutajien mukaantulo. Nyt edustusta oli ensimmäistä kertaa myös naisten yksinsouduissa, (Kirsi-Maria ja Jonna Mörö) ja naisten parisoudussa (Marita Lumiaho ja Jonna). Soutupäivän jälkeen olikin mukava laittaa yhdessä ruokaa, ottaa hieman mitalimaljoja, jälkipelata päivän tapahtumia ja luoda taktiikkaa seuraavalle päivälle.



Ehkäpä kuitenkin viikonlopun jännittävin kilpailu Takon näkökulmasta oli sunnuntain 10km:n nelikymppisten sekaparisoutu. Tässä sarjassa on tänä vuonna ollut paljon joukkueita ja Takoltakin oli mukana nyt kaksi paria; Marita ja Pave sekä  Kimmo ja Jonna, jotka molemmat taistelivat etukäteen kisan kärkisijoista. Pavella oli jo alla erittäin tiukka mitalin tuonut nelikymppisten yksinsoutu kymppi, eikä hän suoraan sanottuna näyttänyt kovin virkeältä uuden startin koittaessa. Taktiikkana oli kuitenkin ottaa heti startista kärkipaikka ja siinä he onnistuivatkin. Kuhin Konttiset pistivät kuitenkin tiukasti vastaan ja seurasivat Takon paria aivan tuntumassa ja viimeiselle suoralle käännyttäessä menivät väkisin ohi. Lähellä tuli myös Mikkelin pari, joten kaikkien oli laitettava viimeisetkin voimanrippeet peliin. Maaliintulojärjestys oli lopulta Kuhi, Tako ja Mikkeli. Harvoin on Paavo ollut yhtä väsynyt maalissa kuin oli tämän soudun jälkeen.

Muiden seurojen soutajista mieleen jäi erityisesti Evijärven Riku Lehto, joka on tänä vuonna tehnyt vahvan esiintulon kaikkein kovimpien puuvenesoutajien joukkoon. Lauantaina hän souti nelikymppisten sprintissä koko päivän nopeimman ajan ja oli myös sunnuntaina yksi päivän nopeimmista soutajista, joutuen kuitenkin hylätyksi suorastaan dramaattisen loppusuoravirheen takia. Lehto kävi tiukaa kamppailua voitosta Keravan Juha-Matti Valkaman kanssa molempien ajatuessa sivuun varsinaiselta ratalinjalta. Kuuluttajan kertoessa, että kohdalle osuva poiju pitää kiertää rannan puolelta, Valkama pysähtyi ja kävi kiertämässä poijun mutta Lehto jatkoi suoraan ja saapui ensimmäisenä maaliin mutta joutui siis myöhemmin hylätyksi.

Myös Kouvolan nuoret soutajat tekivät vaikutuksen, eikä Kouvolan miesten kirkkovenejoukkueen vauhtia tarvitse ihmetellä Sulkavan pieneveneviikonlopun jälkeen.

Allekirjoittaneen viikonlopun kohokohta oli puolestaa Itä-Savo lehden haastattelu, johon pääsin sprintin jälkeen, vaikka siitä tulikin tappio molemmilta matkoilta mestaruuden vieneelle Jari Kuhnolle.




Takon mitalistit Sulkavalta olivat:

Paavo Salonen:     1 x kulta (M 40 1km parisoutu), 2 x hopea (M 40 10km yksinsoutu, sekaparisoutu 40v 10km), 1 x pronssi (sekaparisoutu 40v 1km)
Kimmo Mörö:       1 x kulta (M40 1km parisoutu)
Marita Lumiaho:   1 x hopea ( sekaparisoutu 40v 10km), 1 x pronssi (M40 1km sekaparisoutu)
Perttu Kivimäki:    1 x hopea ( M yleinen 1km yksinsoutu)
Jari Jokinen:           1 x pronssi (M40 10km parisoutu)
Pentti Jokela:          1 x pronssi (M40 10km parisoutu)
Pentti Mäennenä: 1 x pronssi (M50 10km parisoutu)
Pertti Ovaska:        1 x pronssi (M50 10km parisoutu)
Miia Pennanen:     1 x pronssi (Sekaparisoutu yleinen 10km)
Toni Pennanen:     1 x pronssi (Sekaparisoutu yleinen 10km)




Kisaviikonlopun tulokset löytyvät Sulkavan Urheilijoiden sivuilta:
http://www.su-41.fi/sm-soudut_27-28_8/tulokset/


Puuveneliiga päättyi jälleen Kouvolan voittoon, Takon sijoittuessa viime vuotiseen tapaan neljänneksi.
Tässä epävirallisesti tämän vuoden kymmen parasta seuraa, pisteille pääsi kaikenkaikkiaan neljäkymmentäkolme seuraa.

1 KOUVOLAN SOUTAJAT 520
2 SU -41 434
3 MIKKELIN SOUTAJAT 405
4 TAKON SOUTAJAT 317
5 SAVONLINNAN SOUTU 220
6 EVIJÄRVEN URHEILIJAT 163
7 KERAVAN URHEILIJAT 122
8 VIRTAIN URHEILIJAT 119
9 KUHI 116
10 VALKEALAN SOUTAJAT 115

Perttu Kivimäki





Paluu pääsivulle