Pienpuuveneet
Taustaa
Soutaminen on ollut aina luonnollinen liikkumistapa Suomen
kesässä. Jonkinlaista kisailuakin on varmasti harjoitettu
sopivan paikan tullen. Nykyinen pienpuuveneiden kilpailutoiminta on
käynnistynyt Sulkavalla Partalan saaren ympärikierrosta
1960-luvun lopulla. Noista ajoista Sulkavan soudut on kasvanut maailman
suurimmaksi soututapahtumaksi, jossa on parhaimmillaan ollut yli
kymmenentuhatta kilpailijaa. Nykyisen kaltainen puuvenesoutukilpailu on
täysin suomalainen laji, maamme tuhansien järvien tarjotessa
siihen ainutlaatuisen harrastusmahdollisuuden.

Kuvaaja Mikko Marttinen
Takon Soutajien pienpuuvenetoiminta
Takon soutajilla on aktiivista pienpuuvenetoimintaa. Kesällä
2010 seura olikin yksi Suomen menestyneimmistä
pienpuuveneseuroista, voittaen Suomenmestaruusmitaleja eri ikä- ja
veneluokissa.
Kalusto
Takon Soutajilla on yksi yhteinen yksinsoutu- ja parisoutuvene, joita
seuran jäsenet voivat lainata.
Harrastuksen voi siis aloittaa helposti seuran veneellä.
Aktiiviharrastajilla on kuitenkin omat veneet, joiden säilytykseen
seuralla on tilat.
Veneiden säilytys
Soutukeskuksella, Pyhäjärven rannassa, on Takon Soutajien
puuveneiden vaja, jossa seuran jäsenet saavat
säilyttää veneitään. Valitettavasti vaja alkaa
olla melko täysi, joten vajan käyttöä joudutaan
priorisoimaan kilpasoutajien hyväksi. Uusille kilpasoutajille on
kuitenkin aina löydetty venepaikka, joten veneen säilytys ei
ole esteenä kilpailuharrastuksen aloittamiselle.
Harjoittelu
Takon Soutajien pienpuuvenesoutajat harjoittelevat talvella
yhdessä kirkkoveneryhmän kanssa. Muutaman kerran
kesässä pidetään myös seuran
sisäisiä testikilpailuja ja yhteisharjoituksia.
Pääsääntöisesti harjoittelu tapahtuu kuitenkin
omatoimisesti Pyhäjärven aalloilla.

Kuvaaja Perttu Kivimäki
Paluu pääsivulle