SM-Kilpailukausi jatkui Valkeakoskella

Valkeakosken Vesiveikot järjesti 24.-25.8. nuorten yksiköiden ja kaksikoiden sekä aikuisten isojen veneiden SM-kilpailut. Lauantaina vuorossa oli nuorten lähtöjä ja Takolaisilla hyviä vetoja. Mitaleille Kaj Siltanen, Elias Haavisto, Stina Dewes, Martin Siltanen, Iiris Ijäs ja Elias Koiranen. Sunnuntaina jatkui myös aikuisten sarjoilla, joissa takolaismitalit hopea ja pronssi miesten perämiehettömässä nelosessa. Kulta miesten pariaironelosessa ja kahdeksikossa. Mitalistit olivat Antti Koiranen, Jukka-Pekka Kauppi, Joonas Petäjäniemi, Juho-Pekka Petäjäniemi, Niko Raami, Lassi Raami, Klaus Geiger, Marko Kalela, Kaj Siltanen, Otto Siltanen, Theodor Kivistö ja cox Anni Haavisto. Nuorissa mitaleille edellä mainittujen lisäksi pääsi Krista Dewes. Kuvassa hyvin neljänneksi soutanut naisten pariaironelonen.

Miesten pariaironelosen lähtö venekamerasta.

Järjestäjien kisasivut

Soudun alkeiskurssi aikuisille

Haluatko oppia soutamaan olympialuokan veneellä?

Nyt on mahdollisuus kokeilla jotain aivan uutta! Takon Soutajat järjestää elokuun lopulla aikuisille suunnatun soutukoulun, jonka ohjaajina toimivat maajoukkueen valmennusryhmäurheilijat. Kurssi on suunnattu vasta-alkajille, et tarvitse mitään aiempaa tietoa tai kokemusta lajista.

Kurssi sisältää neljä opetuskertaa:

20.8. klo 18-20 Hatanpään Soutukeskus

22.8. klo 18-20 Kaukajärvi/Hatanpää

27.8. klo 18-20 Kaukajärvi/Hatanpää

29.8. klo 18-20 Kaukajärvi/Hatanpää

Hinta 120€/hlö sis. ohjauksen, opetuksen, tila- ja venevuokran

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: valmennus.takonsoutajat@gmail.com