Työpaikkojen sisäsoutukisat 10.2.2017

Takon Soutajat järjestävät työpaikkojen väliset sisäsoutukilpailut perjantaina 10.2.2016, klo 14 alkaen. Sisäsoutukilpailuun voivat osallistua työpaikat, yhdistykset, urheiluseurat ja kaveriporukat. Joukkueet kamppailevat kahdessa vaihtoehtoisessa sarjassa: 4 X 500 metrin joukkuekilpailu ja 30 minuutin joukkuekilpailu.

4 X 500 metrin kilpailussa joukkueen kaikki neljä osallistujaa soutavat 500 metriä ja nopein yhteenlaskettu aika ratkaisee voittajan. Joukkueen kaikki soutajat asettuvat soutulaitteille samanaikaisesti ja soutavat 500 metriä omalla soutulaitteellaan. Kilpailua soutaa samanaikaisesti kaksi nelihenkistä joukkuetta.

30 minuutin soudussa joukkueella on käytössä yksi soutulaite. Joukkueen koko on 2-6 soutajaa. Joukkue päättää sisäisesti kuinka pitkään kukin soutaja soutaa, mutta kuitenkin niin, että jokainen joukkueen jäsen soutaa vähintään kerran 30 minuutin aikana. Soutajan vaihto tapahtuu soutuajan kuluessa, joten vaihto kannattaa suorittaa mahdollisimman nopeasti. Eniten 30 minuutin aikana metrejä soutanut joukkue voittaa kilpailun.

Molemmat sarjat ovat avoimia. Joukkueessa voi soutaa eri-ikäisiä miehiä ja naisia. Myöskään painoluokkia ei ole. Molempien sarjojen kolme parasta joukkuetta palkitaan.

Sisäsoutukilpailut alkavat perjantaina 10.2.2017 klo 14. Tarkempi aikataulu julkaistaan Takon verkkosivuilla ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoittautuminen on jo käynnissä ja päättyy perjantaina 3.2.2016.

Osallistumismaksu on 150 euroa joukkue. Jos haluatte osallistua hyväntekeväisyyssoutuun on joukkueen osallistumismaksu 300 euroa. Jos työpaikalta, yhdistyksestä tai urheiluseurasta ilmoitetaan kisaan useampi joukkue on seuraavien joukkueiden ilmoittautumismaksu 100 euroa/kilpailu. Osallistumismaksu sisältää kilpailun, saunan ja ruokailun kilpailujen jälkeen Soutupaviljongissa.

Ilmoita joukkueesi mukaan kisaan jo nyt!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Sähköpostilla: takonsoutajat@takonsoutajat.fi
Soittamalla Takon soutajien toimistoon p.050 370 1160 tai Paula Vehkala p. 050 394 7295

Aloita treeni jo tänään ja ilmoittaudu Takon nettisivujen kautta soutuspinning tunnille!